Kevään viimeinen valtuuston kokous
Inkoon valtuusto kokoontui maanantaina 8.6. kevätkauden viimeiseen kokoukseensa. Kokouksen merkittävimpiä asioita olivat vuoden 2025 tilinpäätöksen sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen käsittely.
Kokouksessa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Antti Harjuoja esitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen. Lautakunnan arvioinnin mukaan kunnan toiminta ja hallinto ovat pääosin toteutuneet valtuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikean kuvan kunnan taloudellisesta tilanteesta, ja useimmilla toimialoilla tavoitteet saavutettiin joko kokonaan tai pääosin.
Arviointikertomuksessa nostettiin kuitenkin esiin myös useita tulevaisuuden kannalta merkittäviä huomioita. Kunnan taloudellinen tilanne on edelleen huolestuttava, sillä vuosi 2025 oli jo toinen peräkkäinen alijäämäinen vuosi. Tarkastuslautakunta korostaa talouden tasapainottamisen jatkamista, investointien huolellista priorisointia sekä velkaantumisen hallintaa.
Lisäksi lautakunta painottaa elinvoiman vahvistamisen merkitystä. Uusien työpaikkojen syntyminen, yritysten investoinnit ja uusien asukkaiden houkutteleminen ovat keskeisessä roolissa kunnan tulevaisuuden rakentamisessa. Myös henkilöstön ikääntymiseen, eläköitymiseen ja osaamisen siirtämiseen on varauduttava ennakoivasti.
Keskustelussa valtuutettumme Timo Kallio korosti yhteistyön merkitystä tulevina vuosina. Kunnan menestys rakentuu kyvylle tehdä yhteistyötä niin poliittisten ryhmien, viranhaltijoiden kuin eri sidosryhmien välillä.
Tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä Kokoomuksen valtuustoryhmä nosti esiin näkemyksensä Inkoon tulevaisuuden suunnasta. Ryhmäpuheenvuorossa totesimme, että sekä tilinpäätös että arviointikertomus välittävät saman viestin, Inkoon taloutta ei korjata pelkästään säästämällä.
Ryhmäpuheenvuoromme:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Vuoden 2025 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus välittävät yhdessä varsin selkeän viestin.
Inkoon taloutta ei korjata pelkästään säästämällä.
Tilikausi oli jälleen alijäämäinen, ja talouden tasapainottaminen vaatii edelleen määrätietoisia toimia. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että kunnan tulevaisuutta ei rakenneta vain menoja leikkaamalla. Tarvitsemme myös kasvua.
Tilikausi oli jälleen alijäämäinen, ja talouden tasapainottaminen vaatii edelleen määrätietoisia toimia. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että kunnan tulevaisuutta ei rakenneta vain menoja leikkaamalla. Tarvitsemme myös kasvua.
Inkoo tarvitsee samanaikaisesti talouskuria ja investointien huolellista priorisointia. Tarvitsemme uusia työpaikkoja, uusia veronmaksajia ja lisää elinvoimaa. Tarvitsemme myös ratkaisuja väestön ikääntymiseen sekä yhteisen pitkän aikavälin suunnan kunnan kehittämiselle.
Siksi Joddbölen kehittäminen, Västra-yhteistyö, yritysten houkutteleminen ja uusien asukkaiden saaminen Inkooseen eivät ole erillisiä hankkeita. Ne liittyvät suoraan kunnan talouden kestävyyteen ja palveluiden tulevaisuuteen.
Kokoomuksen valtuustoryhmä kiittää kunnan henkilöstöä, viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä vuoden aikana tehdystä työstä.
Nyt katse on suunnattava tulevaisuuteen. Taloudesta on pidettävä vastuullisesti huolta, mutta samalla meidän on uskallettava tehdä rohkeitakin päätöksiä, jotka vahvistavat Inkoon kiinnostavuutta, elinvoimaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Hyvää kesää kaikille! ☀️

